Skimppailua

Alkaa käydä mahdottomaksi tämä opiskelijan tulottomuus. Ihan naurettavaa, että nelihenkisen perheen työttömälle aikuiselle ainoa tulonlähde on opintotuki. 268 euroa kuukaudessa. OMFG. M tuo sen verran rahaan talouteemme, että pärjäämme ja tähän asti olemme tuloilla ja säästöillämme elelleet ihan normaalisti, juurikaan mistään ei ole tarvinnut jäädä paitsi. Nyt tilanne alkaa kuitenkin käydä sietämättömäksi.

Olen hyvän iltaa viettänyt netissä surffaten vinkkejä ruuanlaittoon pienellä budjetilla. Ollaan mietitty muita menojen vähennyskeinoja, joita on (toisen) auton myyminen, lasten ottaminen pois päiväkodista ja asuntolainan laittaminen korolle. On varmaan sanomattakin selvää, että ottaa koville, en haluaisi luovuttaa lasten päivähoitopaikkaa enkä tehdä muutoksia asuntolainan maksuun. Toisesta autosta olen valmis luopumaan, mutta sen vaikutus kuukausikustannuksissa on kuitenkin melko vähäinen. Meille ei tule lehtiä (hmmm, paitsi Tekniikan Maailma, joka on maksettu kahden vuoden edestä), meillä on Netflix ja Spotify aktiivisessa käytössä, joista Netflix olisi helppo lopettaa ja hyöty olisi 8 euroa kuukaudessa.

Oh boy. Onko jotain hyviä vinkkejä?

Positiivista

• Ei tule ostettua limuja ja herkkuja
• Tulee suunniteltua ruokailut ja voi vaikuttaa terveellisyyteen
• Tulee seurattua enemmän ruoan hintoja

Grey area:

• Kasvikset on kalliita
• Ahdistus ei yhtään helpota painonpudotusta
• Halvat ruuat eivät ole välttämättä kovin terveellisiä

Kyllähän tästäkin taas selvitään. Monta koukkua olisi vesillä, toivottavasti niistä joku nappaisi. Pidättehän peukkuja pystyssä!

101213

Kuinka ollakaan, lähes kuukausi on kulunut edellisestä postauksesta. Kuukausi on ollut (jälleen kerran) täynnä kaikenlaista. Koulua, etätehtäviä, kuumeilua ja kröhäilyä, työnhakemista, haastatteluja sekä tietenkin ihan sitä perusarkea. Olen (edelleen) syönyt miten sattuu ja enimmäkseen epäterveellisesti. Olen väsynyt ja kiukkuinen. Menen aivan liian myöhään nukkumaan ja herään kiukkuisena, hyvä tapa aloittaa aamu, eikö vain?

Kouluhommat sentään ovat edenneet. Olen palauttanut töitä 15 opintopisteen edestä, enää yksi essee palautettavana ja sen jälkeen olisi tämän syksyn opinnot pulkassa. Ensi keväälle (kun töitä ei nyt näytä millään irtoavan) otin taas ihan komean kattauksen valinnaisia aineita. Maksimimäärä on 30 opintopistettä ja minä ilmoittauduin 35:lle. Laitoin opinnot kalenteriin, eikä se nyt ihan liian täyteen tullut. Yritän keskittyä siihen, että keväälläkin saan palautettua työt reilusti hyvissä ajoin, kuten nyt syksylläkin. Tämä syksy ei ole ollut mitenkään ihan mahdoton, vaikka yhdessä vaiheessa meinasi stressi puskea päälle. Nyt, hupsista vaan, kaikki onkin palautettu.

Marraskuun loppupuolella meillä oli taas hieman erilainen koulupäivä. Aamulla a-i-k-a-i-s-i-n kiikutin lapset päiväkotiin ja suuntasin itse seminaariin. Seminaarista jatkoimme Helsinkiin, hotelli Kämpin kokoustiloihin parin tunnin luennolle ja sieltä iltamiin, jotka järjestettiin Ravintola Armaksessa. Alla olevissa kuvissa on osa niistä herkuista, joita meille tarjoiltiin.

juures-herkkutattikeitto

juureksia ja ilmakuivattua kinkkua sekä hevosta.

Jälkiruuaksi creppejä.

Täytyy myöntää, että ei ollut hullumpi koulupäivä, vaikka illalla väsyttikin olisi saattanut väsyttää enemmänkin, mutta seuraavana päivänä minulla oli työhaastattelu, enkä voinut jäädä enää viettämään iltaa pidemmälle.

Yritän rakentaa joulua täällä kiukun keskellä.  Haluaisin, että kaikki olisi siistiä ja rauhallista ja jouluista ja… Paras lahjam jonka voisin saada on työpaikka. Got any?

Pikainen hei!

Olisi paljon järkevämpää olla sängyssä lämpimän peiton alla laskemassa lampaita, mutta muistin taas, että olen viimeaikoina ollut niin uppoutuneena kirjoihin ja kirjoittamiseen, etten ole muistanut kirjoittaa mitä mielen päällä liikkuu.

Ollaan oltu lasten kanssa kotona viimeisen kolmen viikon (21 päivää) aikana kolmisin (jos koira lasketaan mukaan nelisin) 14 päivää. M on ollut milloin missäkin työnsä vuoksi (olen tosi kiitollinen, että hänellä on työ, don’t get me wrong) ja me ollaan pidetty kotia. Hän on ollut poissa kotoa myös viimeiset kaksi viikonloppuakin. Torstaina hän taas palaa ja toivon, että se olisi sitten siinä tälle vuodelle. Alkaa hieman pinna kiristyä, kun pitäisi samalla hoitaa huushollia, pitää huolta koirasta ja lapsista ja sen lisäksi kaikkien koulutehtävien dead linet lähestyvät hurjaa vauhtia. Tehtävät – tai ainakin yksi niistä, joka pitää perjantaina esitellä kollegoille- on ihan kohtalaisessa kuosissa. On mahdollista jopa, että saan sen valmiiksikin perjantaihin mennessä. Palautuspäivä tuolle tehtävälle on joskus viikon päästä, nyt saadaan vielä vähän lisäboostia ja näkemyksiä lisää työhön. Toisen tehtävän määräpäivä on ensiviikon torstai. Sitäkin olen jo aloittanut, mutta keskittynyt nyt viimeiset päivät enemmän tuohon toiseen. Aaaargh, kun alkoi vähän taas ahdistaa. No, hus pois ne ajatukset.

Eilen olin lounaalla yhden ystävän kanssa, tavattiin oikeassa elämässä kunnolla ensimmäistä kertaa ja ehkä maailman absurdein asia tapahtui: Sain puhelun työhaastatteluun ja kun siinä sitten selitin puhelun jälkeen mistä on kysymys, totesi ystäväni hakeneensa samaa tehtävää. ”No sun puhelin soi sitten hetken kuluttua, siitä olen ihan varma”, sanoin minä. Meni ehkä kymmenen minuuttia ja ystävän puhelin soi ja hänet pyydettiin haastatteluun. Mikä voisi olla pahempaa kuin taistella kymmenien – välillä satojen – kyvykkäiden hakijoiden kanssa kuin se, että taistelee työpaikoista ystäviensä kanssa. Toisaalta olen juuri sellainen tyyppi, joka kyllä toivoo parasta ensin kaverille ja sitten vasta itselle. Olen taatusti tosi iloinen, jos työpaikka menee hänelle. Minun aikani koittaa vielä.

Tänään sitten olin haastattelussa. Haastattelu oli tosi miellyttävä ja olin (jälleen kerran) ihan oma itseni. Pari asiaa taas tuli haastattelun jälkeen mieleen mitä olisi pitänyt sanoa, mutta luulen, että mielikuva, jonka haastattelija minusta sai, oli kuitenkin ihan paikkansa pitävä. Menen sellaisena kuin olen, en valehtele, en suurentele enkä liioittele. Ehkä pitäisi, koska tähän mennessä työpaikat ovat vielä menneet muille. Toisaalta olen hyvinkin tietoinen siitä, että on suuri mahdollisuus siihen, että ne toiset eivät ole olleet runsaasti ylipainoisia – heidän ammattitaitoaan en oikein voi lähteä haastamaan, mutta tuosta elopainoasiasta mulla on vahva tunne.

On jotenkin raikas olo sen haastattelun jälkeen. Tässä on ollut taas pitkä aika ilman haastiksia ja vaikka töitä ei nyt tuosta tulisikaan, tuntuu silti jotenkin… no, kuten sanoin raikkaammalta. Tiedän että hakijoita on kokoajan vain enemmän ja enemmän, mutta kuitenkin minusta ollaan kiinnostuneita, edes sen paperilla olevan työkokemuksen verran. Sitten vain pitäisi löytää se motivaatio painonpudottamiseen, nimimerkillä pari riviä suklaata köllöttelee onnellisena vatsassa…

Nyt minä menen kauneusunille, huomenna meillä on lasten kanssa kotipäivä. Kuulumisiin!

Ququ?

Tuli otettua taukoa kirjoittamisesta. Tai no, jos totta puhun, kyllä minä kirjoittanut olen, mutta enimmäkseen kouluhommia. Kouluhommien ja intensiivipäivien lisäksi olen puuhaillut paljon keittiössä herkkuja leipoen ja suunnitelmia tehden, kuopuksella oli syntymäpäivät ja niitä vietettiin viime viikonloppuna. Nytkin minun pitäisi kirjoittaa koulutehtävää, mutta on jotenkin kovin hankalaa päästä oikeaan moodiin ja olenkin härsinyt vähän sieltä täältä ja tehnyt kaikkea muuta. Aamulla katsoin alkajaiseksi Dokumenttiprojekti: Hilton!:in (linkissä katkelma elokuvasta, koko leffa katsottavissa YLE Areenassa vielä 5 päivää).

Aika matalalta lähti siis päivä liikkeelle. Elokuva oli varsin herättelevä, vaikka ihan ei omaa elämää läheltä liippaakkaan. Tuli jotenkin tarve puolustaa ja auttaa ja huuta, että älkää moittiko vaan kannustakaa oikeisiin valintoihin. Auttakaa! Olen ennenkin törmännyt erinäisissä tilanteissa siihen, että sätitään toista ja sanotaan kuinka pettynyt on. En minä sillä, etteikö sitäkin saisi sanoa, mutta jos makaa jo maassa eikä löydä syytä ponnistaa ylös, onko ihan oikeasti tarpeen sanoa vielä, että olen kovin pettynyt siihen, kun susta ei tule mitään?

Oh. Tämä dokumenttiprojektista kirjoittaminen ohjasi ajatukseni ihan väärään suuntaan.

Statuspäivitys

Koulu: työtä riittää, mikä on mukavaa. Olen edelleen tosi fiiliksissä koulussa käymisestä. Opinnäytetyönaiheen puuttuminen painaa.

Koti: M. on työmatkalla, ollaan sunnuntaihin asti keskenämme, onneksi ollaan kehitelty kaikkea pikkujuttuja loppuviikolle. Perjantaina mennään kaverille kylään ja siitä joko suoraan tai sitten kodin kautta vasta lauantaina Halloweenin viettoon mun vanhemmille.

Projekti: Minä: Olen unohtanut itseni kokonaan. Olen viimeiset kaksi viikkoa ollut siivooja, leipuri, somistaja, askartelija, suunnittelija ja party planneri sekä tietenkin opiskelija. Opiskeleminen menee mielestäni oikean kategorian alle, koska se on panostamista itseeni!

Työ: Olen jatkuvasti laittanut työhakemuksia menemään. Eilen laitoin yhden, joka kuulosti tosi sopivalta mulle. Toivottavasti yrityksessä ymmärretään mun osaamisen päälle, eikä keskityttäisi tuijottamaan ikääni (olenhan ihan liian vanha) tai sitä, että olen varmaankin liian kallis. Olen edelleen siis hakenut aktiivisesti mielenkiintoisia paikkoja, mutta itseasiassa olen saanut  vähän vastauksia (kiitos, mutta ei kiitos) mistään.

Yritän pikkuhiljaa taas palailla linjoille, mutta kyllä noissa kouluhommissa oma aikansa menee. Toivottavasti saisin kunnon tsempin nyt päälle, kun ainakin kirjoittaminen luonnistui tosi ripeästi (tänne).

Perjantai

Aika menee tosi nopeasti. Tuntuu, että vasta oli maanantai ja vein lapset ekaa kertaa kesäloman jälkeen päiväkotiin ja nyt sitten on jo perjantai. On vaikea ymmärtää, että ensi viikolla alkaa jo koulut!

Unohdin punnita itseni aamulla, koska en ole sitä tehnyt säännöllisesti taas pitkään aikaan, joten se täytyy jättää huomiseen. Olen hyvin pystynyt pitäytymään järkevässä ruokarytmissä ja olen taas naputellut kiloklubiin syötyjä ruokia. Tänään pitäisi kai jaksaa mennä kauppaan, koska kaappi alkaa taas ammottaa tyhjyyttään. Tänään söin aamiaiseksi rahkaa mansikkakeitolla ja banaanin ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että voisin harkita lounaan tekemistä. Suurta nälkää ei vieläkään ole. Puuroaamiaisiin en vielä ole ryhtynyt, mutta miksei nekin voisi tulla kysymykseen. Herkkuja ei oikeastaan ole tehnyt mieli alkuviikon jälkeen ja muutenkin taas ajatukset pysyvät paremmin kasassa syömisen suhteen. Elokuu tekee ihmeitä. Viime vuonna tsemppi alkoi vasta lokakuussa, mutta yhtään ei haittaa, että saan kunnon headstartin ennen joulua ja pudotuksen oikein hyvään vireeseen. Ehkä se repsahtaminen ei ole niin pitkä ja lopullinen (nyt kun se on vähän niinkuin kestänyt jo kahdeksan kuukautta..).

Aamupäivän olen taas viettänyt tiiviisti työnhaun merkeissä ja muutaman työhakemuksen laitoinkin menemään. Päivitin samalla taulukkoni, jossa pidän yllä haettuja työpaikkoja ja niiden etenemistä. Samalla saan päivitettyä myös sähköpostilaatikkoni järkevään kuntoon, se on kesän aikana rähähtänyt vallan kokonaan, enkä lainkaan pidä siitä. Saapuneiden sähköpostien kansiossa kuuluu mielestäni olla korkeintaan sivullinen sähköposteja ja muut löytyvät arkistoituina omista kansioistaan.

Kuvakevennykseksi tänään esittelen perjantaipäivän asun. Alla mustaa trikoota ja yllä mukavan pirteä trikoomekko. Hyvää viikonloppua!

Toiveikas

Voisin väittää, että joku muu tässä samassa tilanteessa tarpova saattaisi olla lannistunut ja vähän jo toivonsa menettänyt. Minä se vain jaksan jatkuvasti toivoa ja uskoa, että tähän työttömyyteen tulee loppu. Olen ollut monissa haastatteluissa ja 2-5 joukossa monta kertaa. Olen aikaisemminkin tainnut mainita, että homma alkaa jos sujua. Tänään kävin haastattelussa/profiilin teossa ja sain muutaman CV:n parannusehdotuksen. Korjasin muutaman kohdan (avasin enemmän työtehtväniäni, lisäsin muutaman avainsanan, joita työnantaja saattaa etsiä ja typistin yli kymmenen vuotta sitten tulleen työkokemuksen tiedot minimiin) ja lähetin uuden CVn yhteyshenkilölleni, ehkä vielä tärppää.. Ainakin yhteyshenkilöni tykkäsi lopputuloksesta, toivottavasti se tuottaa tulostakin.

Istuin tänään pihassa pari tuntia, join aamukahvin ja söin leivät samalla kun juttelin kaverien kanssa ja katselin heidän lastensa leikkejä. Tuntui kyllä oudolta, kun omat lapset eivät olleet pihassa ja katse haki jatkuvasti omia lapsia pihasta. Jotain puuttui. Tänään onkin ensimmäinen päivä tosi pitkään aikaan, kun ei ole mitään suunnitelmia tai tekemistä. Lapset pitää tietenkin hakea päiväkodista, mutta siihen on vielä tunteja. Takaraivolla kuumottaa kevyt alkava päänsärky ja lounas on juuri syöty. Lounaaksi söin tomaatti-vuohenjuustokeittoa raejuustolla ja riisikakkua kinkulla. Josko tuo särkykin kohta helpottaisi..

Uutta yritystä

Nyt olen työskennellyt hetken excelin parissa. Neljän viikon ruokalista, erilaisia ehdotuksia siitä mitä pitäisi ja voisi syödä. Mitään valmista ei ole, edes ensimmäinen viikko ei ole täynnä, mutta etsin internetin ihmeellisestä maailmasta vähitellen ruokia, joita voisin syödä ja yritän ottaa huomioon myös sen, että meillä syö muutkin kuin minä. Silloin kun teen mulle ja Mlle kesäkurpitsamoussakaa, voinen olettaa, että sillä ei ole mitään suurta succeeta lasten keskuudessa, joten varaudun niinä päivinä tarjoamaan lapsille jotain muuta. Pyydän tietenkin maistamaan kaikenlaisia makuja, mutta hei, let’s face it, ei ne kaikkea kuitenkaan syö. Minä opin syömään sieniä, parsakaalia ja muita höyrytettyjä tai keitettyjä kasviksia, oliiveja ja sinihomejuustoa ihan vasta viimeisen viidesta kymmeneen vuoden aikana. En voi vaatia lapsiltanikaan muuta kuin sen, että maistavat avoimin mielin.

Lapsista puheenollen, olen yrittänyt tietoisesti välttää sitä, että käskisin lasten syödä lautasen tyhjäksi. Meillä riittää, että on masu täynnä. Toisina päivinä vaikuttaa siltä, että se masu täyttyy nopeammin ja varsinkin Klla tuntuu helposti jäävän proteiinit lautaselle. Niiden kanssa välillä käydäänkin vähän vääntöä; ”syöt kaksi palaa kanaa ja sitten saat nousta pöydästä”. Onni tietenkin on, että meillä ei mitään suurempia syömisvääntöjä ole koskaan ollut. Herkut meillä syödään herkkupäivänä lauantaisin ja tämä sääntö koskee myös mehuja ja popcorneja ja keksejä. Meillä ei myöskään ole tapana syödä jälkiruokaa – edes mitään terveellistä. Nyt kesällä on tullut maisteltua kaikenlaisia marjoja, vadelmia, mustikoita ja mansikoita ja ollaankin todettu, että ne onkin parempia kuin mikään karkki, monella tapaa. Iso plussa muuten oli se, että Särkänniemessä oli marjamyyntiä ja siellä oli myynnissä myös (suolaiseen 6 euron rasiahintaan) sekoitusrasioita, joissa oli (pensas)mustikoita, mansikoita ja (puutarha)vadelmia. Särkkiksessä ei ostettu lainkaan hattaraa!

Olen laitellut taas muutaman työhakemuksen ja viime viikolla minulle soitettiin haastatteluun yhteen työpaikkaan, jota olen hakenut jo helmikuussa. Vähän pitkä hakuaika, mutta toisaalta tuosta tehtävästä tuli kyllä aika pian tieto, että paikan haku on jäissä, koska ensin pitää rekrytoida rekrytoiva johtaja ko. yritykseen. No oli miten oli, tiistaina sitten menen haastatteluun taas. Ehkäpä käytän tuota edellisen postauksen esimerkkiä. Minussa kun ei muita heikkouksia ole. Itsekurin puute ruuan suhteen kun ei mitenkään liity siihen miten suoriudun työstäni. Tiedän olevani monella tavalla reippaampi ja aikaansaavampi kuin moni hoikka ja hyväkuntoinen kollegani. Ehkä olen joku freak of nature, kun elopainoni ei ole koskaan hidastanut työntekoani ja olen varmasti ollut paljon vähemmän töissä kuin normaalipainoiset työkaverini. Tämä liittyy (varmasti myös ylipainooni) tunnollisuuteeni ja siihen, että haluan suoriutua hyvin – mielellään tietenkin kiitettävästi töistäni.

Olimme viikon lopun (ei siis viikonloppua vaan ke-pe) lasten kanssa mökkeilemässä minun sukulaisteni kanssa Urjalassa ja en ole vieläkään saanut hoidettua kouluun liittyviä paperiasioita. Kelalta tuli jo tiedote siitä, että voisin hakea opintotukea… Voi ei kun minä en sitä haluaisi, kiitos vain. Maanantaina alkaa lasten päivähoito, joten heti silloin ajattelin ottaa paperit kainaloon ja ajella ensin koululle ja sitten työkkäriin. Voi kuinka odotankaan taas työkkärissä asiointia. Kyllä minä jo ansaitsisin työpaikankin… Eikö?

Greatest weakness?

Joskus työhaastattelutilanteessa voi olla hankalaa kertoa omista heikkouksistaan. Ärsyttää muutenkin nuo kysymykset, ei niillä saa minusta mitään luonnekuvaa tehtyä.

Tahaton

Tuli ihan tahattomasti taas melkein viikko kirjoitusten väliin. Oltiin päivä kotona Köpiksen reissun jälkeen ja hurautettiin sitten (pakolliselle) mökkireissulle. Nautittiin mökillä (joka siis on M:n vanhempien) mahtavista ilmoista, jätin järveen talviturkkini ja käytiin huvipuistossa. Paperilla varsin mukiin menevä reissu, tultiin kuitenkin sadetta pitelemään kotioloihin ja on se vaan niin eri asia nukkua omassa ihanassa sängyssä kuin mökin vuodesohvalla…

Olen taas jostain löytänyt pienen tsempin ruokavalion tarkkailuun. En nyt halua mitenkään suitsuttaa, mutta nyt on sellainen fiilis, että vois taas yrittää. Homma vähän lähti siitä, että muistin juuri ennen lentokoneeseen menoa luvanneeni, että lennän vasta sitten kun voin olla täysin varma siitä, että lentokoneen vyö menee minulla kiinni, riippumatta koneen mallista. Vähän piti jännätä, mutta meni se sentään kiinni. Eilen söin siivosti, sokerinnälkä ajoi kaivelemaan kaapista jonkun karkin suuhun, mutta en sentään lähtenyt availemaan keksipaketteja (jotka ostettiin mökille, muttei koskaan syöty). Illalla syötiin Mn kanssa maitosuklaa Ainoa. Nam.

 

Tänään on ollut ruokailun suhteen jo helpompaa. Aamiaiseksi söin (kuten edellisenäkin aamuna) Realia ja kahvia, lounas tuli syötyä aivan liian myöhään Mn ja lasten Giganttireissun vuoksi, mutta söimme runsaasti salaattia, Uunilohta ja perunamuussia. Iltapalaksi maistelin tuliaisiksi itselle tuotua Tanskalaista leipää (vähän realin tyyppistä, mutta isommassa paketissa myytävää ja parempaa) teen kanssa. Päivällä söin ”lounaan” päälle yhden pikkuriikkisen mehujään (sellainen kotijäätelöautosta ostettu tikku), ei muuta herkkuja tänään. I’m so proud. HA.

No, mitä tulee sitten tähän muuhun elämiseen ja olemiseen, niin mieli on varsin virkeä ja hyvä. Koulu alkaa elokuun loppupuolella ja töitä haen edelleen erittäin aktiivisesti. Tänään bongasin taas useamman varteenotettavan työpaikan  ja laitoin hakemuksia menemään. Itseasiassa bongailin noita tehtäviä jo mökiltä käsin (paremman tekemisen puutteessa) ja merkkailin mielenkiintoiset muistilistaan. Äh, tuohon kouluun liittyen soittelin työkkäriin ja yritin saada jotain neuvoa siitä miten pitää edetä tämän asian kanssa. Crashboombang. Nätisti sanottuna oli puhelimessa vi***mainen akka, jolla ei ollut minkäänlaista käsitystä asiakaspalvelusta tai asiakkaan kuuntelemisesta vaan suorastaan haastoi sanomaan jotain äkkiväärää. Koska mulla on kokemusta asiakaspalvelussa kaikenlaisen valituksen kuuntelemisesta, olen harjaantunut myös napakkaan keskusteluun. Sanoin mitä ajattelin varsin suoraan ja lopetin puhelun, kun hän jatkoi saman asian kertaamista, niin kuin en olisi asiaa ymmärtänyt. Hän ei vain vastannut koskaan varsinaiseen kysymykseeni, joka ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan kuului: Mitä minun tulee edetä tämän asian kanssa.

Siinäpä pikainen kelaus tärkeimmistä asioista. Yksi ”pikku” juttu vielä… Paino on noussut. Siinä lisää syytä tsempata.

Yötä päivää ja muuta

Miten tämä taas onkaan niin vaikeaa keskittyä ihan vain itseensä ja kirjoittaa siitä. Olen yrittänyt (ja onnistunutkin) taas syödä vähemmän ja terveellisemmin. Kiinnitän huomiota ruokailuun, ilman erityistä spennausta edelleenkään. Yritän pitää mielen virkeänä ja itsestä huolta muilla tavoilla.

Meillä on ollut muutamana päivänä tosi lämmin ja ollaan oltu ulkona. Lapset olivat helatorstain vastaisena yönä mummulassa yötä ja saimme hetken siis kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Emme olleet suunnitelleet yhtään mitään, niinpä olimme kotona ja katsoimme Suomi-USA matsin telkkarista. Ehkä sitä ensi kerralla voisi suunnitella jotain menoakin vallan…

 

Jalat ulkoilulla, ilman sukkia!

Kynnet!

Kävin keskiviikkona laittamassa kynnet pitkästä aikaa, samassa paikassa, jossa ripsenikin laitetaan. Tuli tosi kivat ja on hauskaa, että kädet taas näyttävät vähän siistimmiltä, edes hetken aikaa. Kynsien laitto sattui keskelle päivää ja kun  vähän ennen kolmea tulin liikkeestä ulos, en ollut syönyt mitään aamupuuron lisäksi. Kävin läheisestä Alepasta hakemassa banaanin ja iskin silmäni tuollaiseen Starbucksin kahviin. Olen miettinyt monesti kaupassa, että miltä nuo mahtavat maistua, kun kupillinen maksaa reilusti yli kaksi euroa. Enää ei tarvitse miettiä tai edes harkita ostavansa. En tykännyt, onpahan yksi kaloripommi poissa kiusaamasta. Haha.

Maistoin, jatkossa pärjään ilman.

Lauantaiksi oltiin ystävän kanssa varattu kahden äidin tirskunta ja kreisibailausristeily. Meillä oli hurjan hauskaa, syötiin ja juotiin (buffasta) hyvin ja jatkettiin nesteytystä vähän yli kahteen. Väliin mahtui hikipäässä tanssimista ja teinien menon katselemista. Olihan siellä kaikenlaista … hmm … hyypiötä? Ihmistä? Henkilöä? No, monenlaista oli liikkeellä, mutta hengissä selvittiin yöpalalle ja sitten nukkumaan. Järkevän kreisibailauksen (kulutimme taatusti ainakin puolet nautituista kaloreista!) jälkeen ei edes dagenefter vaivannut. Ystäväni nukkui puolille päivin, sitten minun oli pakko repiä hänet lämpimän peiton alta, jotta pääsimme syömään ennen kuin laiva saapuu takaisin Helsinkiin. Söimme kahvilasta patongit ja sillä jaksoi vallan hyvin päivälliseen asti, joka meillä nautittiin vähän ennen kuutta.

Meillä äitienpäivää ei siis vietetty perinteisin menoin, myös oma äitini on matkoilla, eikä siksi tarvinnyt tuntea syyllisyyttä siitä, että vahingossa varasimme reissumme äitienpäivälle. Mies pääsi lasten kanssa oman äitinsä luo. No juttuhan on nyt sitten niin, että kyllähän sitä tuli ostettua karkkeja sieltä laivalta. Nyt täytyy yrittää olla tarkkana niiden kanssa. Paino ei ole noussut edelleenkään (tai laskenut), mutta suunta pitää nyt saada oikeaksi.

Tänään mieltä piristivät asokselta tilatut mekot. Kaksi mekoista oli erinomaisia, yhden tilasin tarkoituksella kokoa pienemmän. Sekin mahtuu, mutta näyttäisi paremmalta, jos mahamakkaroita olisi vähemmän (tai ei ollenkaan, mutta ollaanpa nyt realistisia kuitenkin). Tai no, kaikki vaatteet tietenkin näyttäisivät paremmalta, jos painoa olisi vähemmän, mutta siihen asti näytän sellaiselta kuin näytän, omalla tyylilläni. Toinen mieltäpiristävä asia päivälle oli kutsu työhaastatteluun. Peukkuja tarvitaan keskiviikkoaamuna.