Skimppailua

Alkaa käydä mahdottomaksi tämä opiskelijan tulottomuus. Ihan naurettavaa, että nelihenkisen perheen työttömälle aikuiselle ainoa tulonlähde on opintotuki. 268 euroa kuukaudessa. OMFG. M tuo sen verran rahaan talouteemme, että pärjäämme ja tähän asti olemme tuloilla ja säästöillämme elelleet ihan normaalisti, juurikaan mistään ei ole tarvinnut jäädä paitsi. Nyt tilanne alkaa kuitenkin käydä sietämättömäksi.

Olen hyvän iltaa viettänyt netissä surffaten vinkkejä ruuanlaittoon pienellä budjetilla. Ollaan mietitty muita menojen vähennyskeinoja, joita on (toisen) auton myyminen, lasten ottaminen pois päiväkodista ja asuntolainan laittaminen korolle. On varmaan sanomattakin selvää, että ottaa koville, en haluaisi luovuttaa lasten päivähoitopaikkaa enkä tehdä muutoksia asuntolainan maksuun. Toisesta autosta olen valmis luopumaan, mutta sen vaikutus kuukausikustannuksissa on kuitenkin melko vähäinen. Meille ei tule lehtiä (hmmm, paitsi Tekniikan Maailma, joka on maksettu kahden vuoden edestä), meillä on Netflix ja Spotify aktiivisessa käytössä, joista Netflix olisi helppo lopettaa ja hyöty olisi 8 euroa kuukaudessa.

Oh boy. Onko jotain hyviä vinkkejä?

Positiivista

  • Ei tule ostettua limuja ja herkkuja
  • Tulee suunniteltua ruokailut ja voi vaikuttaa terveellisyyteen
  • Tulee seurattua enemmän ruoan hintoja

Grey area:

  • Kasvikset on kalliita
  • Ahdistus ei yhtään helpota painonpudotusta
  • Halvat ruuat eivät ole välttämättä kovin terveellisiä

Kyllähän tästäkin taas selvitään. Monta koukkua olisi vesillä, toivottavasti niistä joku nappaisi. Pidättehän peukkuja pystyssä!