Ququ?

Tuli otettua taukoa kirjoittamisesta. Tai no, jos totta puhun, kyllä minä kirjoittanut olen, mutta enimmäkseen kouluhommia. Kouluhommien ja intensiivipäivien lisäksi olen puuhaillut paljon keittiössä herkkuja leipoen ja suunnitelmia tehden, kuopuksella oli syntymäpäivät ja niitä vietettiin viime viikonloppuna. Nytkin minun pitäisi kirjoittaa koulutehtävää, mutta on jotenkin kovin hankalaa päästä oikeaan moodiin ja olenkin härsinyt vähän sieltä täältä ja tehnyt kaikkea muuta. Aamulla katsoin alkajaiseksi Dokumenttiprojekti: Hilton!:in (linkissä katkelma elokuvasta, koko leffa katsottavissa YLE Areenassa vielä 5 päivää).

Aika matalalta lähti siis päivä liikkeelle. Elokuva oli varsin herättelevä, vaikka ihan ei omaa elämää läheltä liippaakkaan. Tuli jotenkin tarve puolustaa ja auttaa ja huuta, että älkää moittiko vaan kannustakaa oikeisiin valintoihin. Auttakaa! Olen ennenkin törmännyt erinäisissä tilanteissa siihen, että sätitään toista ja sanotaan kuinka pettynyt on. En minä sillä, etteikö sitäkin saisi sanoa, mutta jos makaa jo maassa eikä löydä syytä ponnistaa ylös, onko ihan oikeasti tarpeen sanoa vielä, että olen kovin pettynyt siihen, kun susta ei tule mitään?

Oh. Tämä dokumenttiprojektista kirjoittaminen ohjasi ajatukseni ihan väärään suuntaan.

Statuspäivitys

Koulu: työtä riittää, mikä on mukavaa. Olen edelleen tosi fiiliksissä koulussa käymisestä. Opinnäytetyönaiheen puuttuminen painaa.

Koti: M. on työmatkalla, ollaan sunnuntaihin asti keskenämme, onneksi ollaan kehitelty kaikkea pikkujuttuja loppuviikolle. Perjantaina mennään kaverille kylään ja siitä joko suoraan tai sitten kodin kautta vasta lauantaina Halloweenin viettoon mun vanhemmille.

Projekti: Minä: Olen unohtanut itseni kokonaan. Olen viimeiset kaksi viikkoa ollut siivooja, leipuri, somistaja, askartelija, suunnittelija ja party planneri sekä tietenkin opiskelija. Opiskeleminen menee mielestäni oikean kategorian alle, koska se on panostamista itseeni!

Työ: Olen jatkuvasti laittanut työhakemuksia menemään. Eilen laitoin yhden, joka kuulosti tosi sopivalta mulle. Toivottavasti yrityksessä ymmärretään mun osaamisen päälle, eikä keskityttäisi tuijottamaan ikääni (olenhan ihan liian vanha) tai sitä, että olen varmaankin liian kallis. Olen edelleen siis hakenut aktiivisesti mielenkiintoisia paikkoja, mutta itseasiassa olen saanut  vähän vastauksia (kiitos, mutta ei kiitos) mistään.

Yritän pikkuhiljaa taas palailla linjoille, mutta kyllä noissa kouluhommissa oma aikansa menee. Toivottavasti saisin kunnon tsempin nyt päälle, kun ainakin kirjoittaminen luonnistui tosi ripeästi (tänne).

Tahaton

Tuli ihan tahattomasti taas melkein viikko kirjoitusten väliin. Oltiin päivä kotona Köpiksen reissun jälkeen ja hurautettiin sitten (pakolliselle) mökkireissulle. Nautittiin mökillä (joka siis on M:n vanhempien) mahtavista ilmoista, jätin järveen talviturkkini ja käytiin huvipuistossa. Paperilla varsin mukiin menevä reissu, tultiin kuitenkin sadetta pitelemään kotioloihin ja on se vaan niin eri asia nukkua omassa ihanassa sängyssä kuin mökin vuodesohvalla…

Olen taas jostain löytänyt pienen tsempin ruokavalion tarkkailuun. En nyt halua mitenkään suitsuttaa, mutta nyt on sellainen fiilis, että vois taas yrittää. Homma vähän lähti siitä, että muistin juuri ennen lentokoneeseen menoa luvanneeni, että lennän vasta sitten kun voin olla täysin varma siitä, että lentokoneen vyö menee minulla kiinni, riippumatta koneen mallista. Vähän piti jännätä, mutta meni se sentään kiinni. Eilen söin siivosti, sokerinnälkä ajoi kaivelemaan kaapista jonkun karkin suuhun, mutta en sentään lähtenyt availemaan keksipaketteja (jotka ostettiin mökille, muttei koskaan syöty). Illalla syötiin Mn kanssa maitosuklaa Ainoa. Nam.

 

Tänään on ollut ruokailun suhteen jo helpompaa. Aamiaiseksi söin (kuten edellisenäkin aamuna) Realia ja kahvia, lounas tuli syötyä aivan liian myöhään Mn ja lasten Giganttireissun vuoksi, mutta söimme runsaasti salaattia, Uunilohta ja perunamuussia. Iltapalaksi maistelin tuliaisiksi itselle tuotua Tanskalaista leipää (vähän realin tyyppistä, mutta isommassa paketissa myytävää ja parempaa) teen kanssa. Päivällä söin ”lounaan” päälle yhden pikkuriikkisen mehujään (sellainen kotijäätelöautosta ostettu tikku), ei muuta herkkuja tänään. I’m so proud. HA.

No, mitä tulee sitten tähän muuhun elämiseen ja olemiseen, niin mieli on varsin virkeä ja hyvä. Koulu alkaa elokuun loppupuolella ja töitä haen edelleen erittäin aktiivisesti. Tänään bongasin taas useamman varteenotettavan työpaikan  ja laitoin hakemuksia menemään. Itseasiassa bongailin noita tehtäviä jo mökiltä käsin (paremman tekemisen puutteessa) ja merkkailin mielenkiintoiset muistilistaan. Äh, tuohon kouluun liittyen soittelin työkkäriin ja yritin saada jotain neuvoa siitä miten pitää edetä tämän asian kanssa. Crashboombang. Nätisti sanottuna oli puhelimessa vi***mainen akka, jolla ei ollut minkäänlaista käsitystä asiakaspalvelusta tai asiakkaan kuuntelemisesta vaan suorastaan haastoi sanomaan jotain äkkiväärää. Koska mulla on kokemusta asiakaspalvelussa kaikenlaisen valituksen kuuntelemisesta, olen harjaantunut myös napakkaan keskusteluun. Sanoin mitä ajattelin varsin suoraan ja lopetin puhelun, kun hän jatkoi saman asian kertaamista, niin kuin en olisi asiaa ymmärtänyt. Hän ei vain vastannut koskaan varsinaiseen kysymykseeni, joka ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan kuului: Mitä minun tulee edetä tämän asian kanssa.

Siinäpä pikainen kelaus tärkeimmistä asioista. Yksi ”pikku” juttu vielä… Paino on noussut. Siinä lisää syytä tsempata.

Hiljaisuus

Olen yrittänyt analysoida mistä tämä blogihiljaisuus johtuu. Aiheita olisi paljon ja haluaisin kirjoittaa avoimesti, ottaa kuvia ja jakaa kaikille sen mitä koen ja näen. Päätin kuitenkin alussa, että jätän lapset pois täältä, sillä heidän fooruminsa on toisaalla, salattuna. Mutta kun he ovat niin suuri osa elämääni – edelleenkin, vaikka olenkin yrittänyt keskittyä itseeni ja juuri siksi tätä kirjoitan. Jostain syystä avoimuus ei kuitenkaan ole nyt tullut luonnostaan. Anonyymit pelottavat, enkä kaipaa yhtään tallojia elämääni. Tiedostan itseni ja rajoittuvuuteni, mutten kaipaa sitä, että kukaan siitä erikseen mainitsee ja mahdollisesti vielä ilkeässä sävyssä. Tästä samasta syystä olen pitänyt painoni omana tietonani. Edes lähimmäiseni eivät tarkkaa numeroa tiedä. Ajattelin, että näin päiväkirjamaisesti kirjoitettuna saisin muistiin ja pystyisin kirjoittamaan avoimesti numerotkin, mutta ei se vain luonnistu.

Haluaisin olla rohkea ja kirjoittaa vaatteista, meikeistä, kynsistä ja ihan vain minusta, esiintyä ihan omana itsenäni, mutta siihen täytyy löytää joku hyvä keino. Lapset ovat suuri osa elämääni, enkä varmaankaan voi kokonaan sulkea heitä täältäkään pois, mutta heidän kuvansa täältä jäävät pois.

Mitä sitten tulee tähän pudotusprojektiin, olen taas tämän viikon ollut vähäkalorisempi ja yrittänyt syödä terveellisesti. Olen kyllä myös syönyt jäätelön toisinaan. Paino on sama kuin tammikuussa, kun pudotusprojekti alkoi tökkiä… Maaliskuussa kävin jo tosi lähellä kymppiluvun vaihtamista, mutta sitten taas repsahti. Onneksi ei mitään pahoja repsahduksia ole tapahtunut, paino on pyörinyt 2 kilon huitteilla, nyt mä vaan yritän taas tsempata, silleen vähän. Hih.

Sellaista mulle tälläkertaa. Mulla on nyt edessä kodin siivoamista ja mahdollisesti pistäydyn Ikeassa hakemassa hieman tarviketta uutta ilmettä saaneelle parvekkeelle.

Huonossa paikassa.

En tiedä mistä nyt tuulee.. Vedän nollasta sataan nanosekunnissa ja raivoan muiden muassa lapsilleni ja miehelleni, heille jotka eniten tielleni osuvat ja nappejani painelevat. Minulle on tapahtunut paljon iloisia asioita viimeaikoina, mikä saa siis mut näin ärjyksi? Esikoisen ei tarvitse montaakaan asiaa tehdä, kun soppa on keitetty. Helpoiten ärsyttäminen onnistuu matkimalla kaiken mitä sanon (tai joku toinen) tai kun hän päättää kaveriseurassa olla tottelematta ja nauraa rätkättää menemään ja tarttuu jokaiseen sanaani, toistelee niitä ja kääntelee merkitystä. RÄYH! Olen nyt pariin otteeseen lähettänyt kaverin kotiin meidän rapusta aika käskevään äänensävyyn ja laittanut sitä ennen omani sisään, kun ei pyytämällä homma hoidu. Kaverikin nakkelee mulle niskojaan ja uhmaa. AAAARGH. Tänä iltana jotain naksahti, kun mikään pyyntö ei taas mennyt maaliin. Huusin lapsille ja miehelle, kai aika kovaa, koska mua sattuu kurkkuun.

Arvata saattaa, että nyt on paska filis. Kaikinpuolin paska. Mä en ymmärrä miten annan ajaa itseni kuilun partaalle, josta en enää pääse pois muuten kuin hyppäämällä sinne. Lapsilta ajattelin huomenna pyytää anteeksi, että huusin, mutta aion silti sisällyttää siihen muistutuksen siitä miksi näin tapahtui. Minusta tuntuu, että mieheltä pitäisi myös pyytää anteeksi, mutta en ihan ole varma mitä asiaa erityisesti pitäisi pyytää anteeksi. Huutamista ehkä? En sanonut mitään sopimatonta. Yritin vain saada hänet ymmärtämään, että olen raivona ja toivon häneltä apua ja kun sitä ei normaaliäänellä herunut, lisäsin desibelejä. Ja pari oktaavia korkeammalta. Episodin lopussa minua kuuli todennäköisesti vain oma ja naapurin koirat. Tämä paskafiilis vain ärsyttää enemmän ja kierre on valmis.

Toivottavasti tämä on vain jotain hormonaalista ja menee pian ohi. En minä ole tuollainen. Enkä halua olla. Minulla ei ole mitään syytä olla (lukuunottamatta tuota esikoisen näsistelyä ja matkimista… eikä kai se kuitenkaan ole syy..) Pitkästä aikaa pitäisi olla taas kivaa: kesä kolkuttelee, ulkona on tullut vietettyä aikaa, olen rentoutunut ystävien seurassa ja perheen kanssa, olen hemmotellut itseäni uusilla kynsillä ja pitänyt ripset ojennuksessa, työhaastatteluissakin olen käynyt. Työ tosin vielä puuttuu, mutta täytyyhän kohta joku osua mullekin kohdalle.

Pah, syömisestä en voi nyt edes puhua. Tänään aamiaiseksi piti ostaa karjiksia ja pahvikahvi. Nautin ne autossa. Lounaalla söin sushia ja päivälliseksi vähän spagettia ja lihapullakastiketta. Söin karkkeja ja suklaata pari riviä (se suklaa on nyt syöty, se ei enää kiusaa kaapissa, mies piti onneksi huolta suurimmasta osasta suklaata). Jääkaappi on melko tyhjä. Nyt olisi hyvä aika tehdä suunnitelma ja lähteä puskemaan sitä kohti. Kasviksia ja proteiinia, right?

Kun vanne kiristää…

Nousin tänä aamuna väärällä jalalla sängystä. Olen kiukkuinen kuin ampiainen. Mies jäi sänkyyn vielä nukkumaan, kun  minä lähdin järjestelemään lapsille aamupalaa ja toimimaan erotuomarina aamutaistelussa. Kiukutti. Herään joka aamu ennen miestäni, yleensä myös arkiaamuina, vaikka minun ei tarvitse (tai en saa) lähteä töihin. Vien lapset päiväkotiin joka aamu (yleensä myös sairaana, vain oksennus- ja migreeni-/päänsärkyaamuina saan jäädä sänkyyn). Minulle tuo järjestely on ollut ihan fine, mutta nukkuisin toki myös mielelläni pitkään edes joskus.

Tänä aamuna olisin mielelläni nukkunut, väsytti ja olin yöllä heräillyt selkä- ja päänsärkyyn, joista ihme kyllä päänsärky oli aamuun mennessä kadonnut, nousin silti ylös ihan karmean ****ksen kanssa. Esikoista tultiin hakemaan ulos melkein aamiaispöydästä, minä olin vielä yöpaidassani, kello oli vaille puoli kymmenen. Esikoisen  pukeutumisesta ei meinannut tulla mitään ja hän sain kiukkuraivarit kuravaatteista ja istui jäähyllä. Ennen kymmentä olin saanut puettua myös kuopuksen ja itseni ja seistä tönötimme parituntia sateessa. Lapset kinasivat keskenään, esikoinen oli vähän tööt ja istui pääosan ajasta keinussa leikkimättä kenenkään kanssa. Vasta kun kahdella kaverilla menivät sukset totaalisen ristiin ja toinen tuli keinuun mököttämään, esikoinen siirtyi hiekkalaatikolle löllöä tekemään. Olisi voinut jättää tekemättä, kuravaatteet olivat ihan kurassa (daaaaaa-a).

Lounaasta ei meinannut lasten kanssa tulla mitään (nuudeleita ja broileria) ja mulla meni hermot. Esikoisen sain syömään syöttämällä ja muistutin jätskijälkiruuasta. Kuopus ei syönyt silti ja pistin hänet päiväunille. Päiväunien aikana Esikoinen kävi pyöräilemässä mummin ja vaarin kanssa, minä mökötin kotona ja kävin suihkussa iltapäivää varten.

Omien vaatteiden valinnasta ei meinannut tulla mitään. Mikään ei ollut hyvä ja päädyin viimein sellaiseen puoli hyvään vaihtoehtoon. Mitään en ole saanut tänään tehdä rauhassa, vaan kaikkeen on tullut keskeytys (tuntuu siltä että) kymmenen sekunnin välein alkaen sanalla: ”Äiitiii….” Pingggggg (pinnan katkeamisen ääni). Kaikki on vain ylikorostunutta, kun on valmiiksi huonotuulinen ja väsynyt. Lisäksi iltapäivällä sain päänsäryn taas kuumottamaan takaraivolleni.

Päivällisen söimme Mäkkärissä ja siitä jatkoimme sisareni miehen syntymäpäiville herkuttelemaan kakkua jälkkäriksi. Söin oikein hyvällä ruokahalulla, mutta kahvin sijaan sentään valitsin vihreää teetä. Haha. Autossa hermot olivat palaa viimeistä kertaa, kun lapset pelleilivät. Kuopus meinasi juosta siskon talon edestä auton alle, kun hänen tekemänsä kortti tarttui tuulen matkaan ja hän oli lähteä juoksemaan sen perään. Itku tuli meille molemmille, niin paljon me säikähdettiin. Sen jälkeen ei tarvinnut enää menettää hermoja. Unohdin ehkä olla huonolla tuulella.

Päänsärky on taas palannut ja väsyttää. Onneksi huomenna on maanantai.

 

Mitä he***ttiä?

Olen ehkä vähän unohtunut tänne kaiken mässäilyn ja juhlimisen keskelle. Terve vaan sulle ja kiva kun tulit lukemaan! Ha. Hiljaiselta täällä näyttää.

Yhtään en ole muistanut kirjailla mitään ylös, eikä mitään kai oikein olisi ollut kirjailtavaakaan. Painoa ihme kyllä ei ole tullut juurikaan lisää, mutta grammaakaan ei ole poiskaan lähtenyt. Olen taas vähän käynyt keskustelua itseni kanssa tästä itseni huomioimisesta ja asioiden järjestykseen laittamisesta. Olisi taas aika.

Status:

Paino: – 8 kg lähtöpainosta
Työtilanne: Työtön, useita hakemuksia vetämässä, olo on ollut toiveikas, mutta nyt taas laskusuhdanteinen Ei kuulu mitn.
Motivaatio: Löytymässä. Yritää piilotella, mutta kyllä mä sen vielä nappaan. (samalla kun haukkaan palan mieheni porkkanaleivoksenpalasta… SHIT!)
Mieliala: Keväinen, keveä, iloinen, Onnellinen.

Kohta on kesä!

Punnitus ja mielihaluja.

Unohdin eilen mainita, että päätin siirtään punnitukseni maanantailta perjantaille. Syy on oikeastaan vain se, että viikonloppuna tulee syötyä huonommin ja ei ole kovin motivoivaa, että paino on pöhötyksen vuoksi korkeampi kuin perjantaina… Olen joitakin kertoja astunut vaakaan perjantaina, ihan vain nähdäkseni mitä se viikonloppu tekeekään. Tähän asti olen ajatellut, että sama se minä päivänä punnitsee, kunhan lopputulos kuitenkin on alaspäin. Tuli kuitenkin sellainen fiilis taas, että ehkä se kuitenkin on parempi punnita perjantaina ja no… Mikä ettei.

Eilen olin kiukkuinen kuin ampiainen. Tänään olisin voinut syödä kaiken makean maailmasta, mitään muuta ei oikein tehnyt mieli. Lounaaksi söin väkisin kaksi Real-leipää kinkulla ja palan leipäjuustoa. Sitten söin jäätelöä jälkiruuaksi. Päivälliseksi maistui pasta ja lihapullakastike ja jälkiruuaksi kahvin kanssa eiliseltä apposten käynnistä jäänyttä mustikkapiirakkaa. No, kyllähän se on juuri sitä miltä kuulostaa. Mun keskittyminen tähän projektiin on herpaantunut ja en tiedä enää mikä on syy ja mikä seuraus. Olen syönyt vehnää, olen väsynyt ja mieliala tuntuu raahautuvan jossain kilometrien päässä perässä. Syönkö siksi, että olen maassa vai olenko maassa siksi, että olen syönyt pieleen? Ja kuinka paljon tästä voin taas kaataa kuukautiskierron piikkiin? Totta puhuen, millään noista ei ole mitään väliä, koska lopputulos on ihan sama. Paino on noussut puolessatoista viikossa 600 grammaa. Voi kunpa ainakin osa tästä lähtisi pois ihan itsekseen.

Sitten toisenlainen mielihalu. Internetin ihmeellisessä maailmassa törmäsin tähän ja nyt mun on pakko saada se. Se on täältä.

 

Voisiko kukaan tuttu kutsua minut kevätjuhliin tai kesäjuhliin tai johonkin, niin voisin tilata tuon hyvällä omallatunnolla.  Syvä huokaus.

Punnitusta ja painajaisia

Punnituksessa kävi kuten arvelinkin, paino oli noussut 200 grammaa. Ihmettelen, ettei ollut noussut tuon enempää, sen verran turvokkeinen olo on edelleen. Veden juonti on taas jäänyt liian vähälle – on päiviä kun en juo vettä ollenkaan ja se tietenkin lisää osaltaan turvotusta. Miten se VOI olla niin hankalaa? Onko kenelläkään mitään kikkakolmosia tähän, vai pitääkö se vain muistaa?

Stressi alkaa vaikuttaa myös uneen. Nukuin koko viime yön järjetöntä koiran unta. Miehellä oli aikainen herätys ja lähtö Tampereelle aamulla ja kai minä stressasin sitäkin. Näin koko yön ahdistavia painajaisia, joista mielessä on enää vain häilyviä kuvia, en mitenkään saa kiinni siitä mitä unissa tapahtui, jotta voisin analysoida ja järkeillä niitä. Olen aivan järkyttävän väsynyt ja voin jo ennustaa, etten tule saamaan mitään järkevää aikaiseksi tänään. Harkitsen päiväunille menoa, mutta pelkään, että se siirtää yöunia ja sitten olenkin kierteessä. Kävin ulkoilemassa sen verran aamulla, että vein lapset päiväkotiin ja koiran kävelylle. Iltapäivällä haen lapset taas päiväkodista ja muuten tämä päviä meneekin taas ihan harakoille. Kraaaaak.

Totuuksia.

Tässä sitä taas ollaan. Päivä ennen punnitusta. Päässä suhisee sata asiaa ja ahdistus on melkoinen. Kaksi kolmesta työpaikasta meni ohi ja stressitasot on taas tosi korkeat. Kolmannesta työhaastattelusta tuloksia vielä odotellaan ensiviikon puoliväliin saakka, mutta totuus on, etten odota suuria, sen kummemmin syihin paneutumatta. Olen laittanut taas uusia hakemuksia ja harkitsen työvoimakouluttautumista. Työvoimakoulutuksessa vähän ärsyttää se ajatus, että teen työtä puolivuotta ”ilmaiseksi” ja tulevaisuus yrityksessä päätetään sitten tuon jakson jälkeen ja siihen päälle lyödään vielä koeaika. Motivoivaa, right?

Ruokailuiden kannalta ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Toisina päivinä olen syönyt ihan siivosti, toisinaan liikaa ja toisinaan taas liian vähän. Viljoista olen edelleen yrittänyt pysyä erossa, tänään kyllä lounaaksi nautiskelin pitkästä aikaa pastaa ja jauhelihakastiketta ja se maistui tosi hyvälle. Päivällisellä olimme ystäväperheen luona, jossa tarjoiltiin Lasagnea. Vatsaa turvottaa ihan hirmuisesti, mutta lasagnekin maistui erinomaiselle. Kyllä jää harmittamaan, jos ei koskaan voisi syödä pastaa. Niin juu ja tietenkin jälkiruuaksi syötiin pikkudonitseja (vehnää niissäkin, tietenkin) ja karkkeja. Herkkurepsahtelua (paitsi eilen oli kyllä herkkupäivä) tapahtui eilenkin, kun olimme syntymäpäivillä. Söin vähän kakkua, pienen korvapuustin ja sen sellaista.

Minä tiedän, etten halua olla tämä ihminen. Selvästi syön taas stressiin. Pystyin lokakuusta jouluun pitämään homman kurissa. Joulu heitti vähän keskittymisen pois raiteilta, hain motivaatiota ja se jostain tuntui vähän löytyneenkin. Sitten tämä on ollut taas yhtä vuoristorataa. Tiedän mitä haluan, odotan, että se tulee ilmaiseksi – ilman työtä. Tiedän toki, ettei tule ja puskee melko synkkää fiilistä, koska olen ajanut itseni taas sellaiseen ikuiseen looppiin. Ahdistaa -> syön -> ahdistaa -> syön lisää -> ahdistaa enemmän —-jne.

Minä teen kovasti töitä pääni kanssa, siellä ne suurimmat sodat käydään. Tiedän kyllä teoriassa mitä pitää tehdä, toteutus nyt vaan ontuu ihan *Bleeeeep*sti. Päätä seinään ja pusken eteenpäin.

Punnituspäivä.

Se oli taas maanantai. Aamulla puntaroin. Vaaka näytti 400 grammaa vähemmän kuin viikko sitten. Yhteispudotus on 7,2 kiloa. Perjantaina kävin puntarissa ja tulos oli 700 grammaa enemmän. Siksi en erityisesti hypi ilosta, vaikka suunta onkin oikea. Lisäksi olen realisti. Puhelimessa oleva Appi ilmoittaa, että naistenvaivat on due tänään. Kiertoni ei ole yleensä niin jämpti, että en vielä pidättele henkeäni, mutta joitain merkkejä on näkyvissä. Paino on viikonlopun aikana noussut 700 grammaa ja olen tänään sortunut syömään jäätelöä ja viikonlopulta ylijääneitä irtokarkkeja ja naama on taas kuin teinivuosina konsanaan. Vatsaakin kolottaa.

Olo on suoraan sanottuna paska. Fiilis on just sellainen kuin olisin syönyt salaa herkkuja. Tunnustin kyllä miehelle heti, kun hän tuli kotiin, mutta silti. Olen ollut tuhma. Toisaalta niin minä taas taidan olla hormonieni vietävänä. Vatsa on turvoksissa ja sekaisin, voi ihan yhtä hyvin johtua naistenvaivoista tai syödystä jäätelöstä. Päätäkin särkee ja olen kiukkuinen kuin ampiainen. No, you get the point.

Tänään otin itselleni aamiaiseksi perinteisen jogurtin ja vettä. Yhdeltätoista alkoi nälkä olla järkyttävä. Söin raejuustoa ja tomaattitonnikalaa (ja jälkiruuaksi jäätelöä). Varttia vaille kolme huomasin, että jogurtti nökötti kiltisti vielä syömättä pöydällä. En ollut siis muistanut syödä sitä. Ihmekö tuo, että yhdeltätoista alkoi huikoa… Hyvä minä. Söin sen jogurtin sitten välipalaksi. Päivälliseksi teimme tortilloja jauhelihatäytteellä.

Tilasin jokin aika siten Evansilta muutaman aletavaran, parit sukkikset, pari kaulakorua, pari yläosaa ja kengät. Paketti tuli tänään ja J kävi sen hakemassa. Harmikseni toinen yläosista (sen jonka oikeasti olisin halunnut) ei tullutkaan ja tuo toinen paita ei ollut niin kiva kuin ajattelin. Tulee varmaankin käytettyä, kun on sellainen perus musta tunika tai paita, mutta kauppaan olisi jäänyt henkariin. Joskus tulee huteja. Laitoin myös Asokselle tilauksen viime viikon lopulla ja sieltä pitäisi tulla muutama melko kiva juttu. Yhden sellaisen mekon tilasin, joka näyttää päälläni varmaankin ihan kamalalta, mutta kun se on tosi kiva muuten… Epätoivoista.

Onneksi nämä fiilikset tähän kuukaudenaikaan ei kestä kauaa. En millään jaksaisi.

Ainiin olen unohtanut valottaa itseni tänään. Plääh.