Nyt olen työskennellyt hetken excelin parissa. Neljän viikon ruokalista, erilaisia ehdotuksia siitä mitä pitäisi ja voisi syödä. Mitään valmista ei ole, edes ensimmäinen viikko ei ole täynnä, mutta etsin internetin ihmeellisestä maailmasta vähitellen ruokia, joita voisin syödä ja yritän ottaa huomioon myös sen, että meillä syö muutkin kuin minä. Silloin kun teen mulle ja Mlle kesäkurpitsamoussakaa, voinen olettaa, että sillä ei ole mitään suurta succeeta lasten keskuudessa, joten varaudun niinä päivinä tarjoamaan lapsille jotain muuta. Pyydän tietenkin maistamaan kaikenlaisia makuja, mutta hei, let’s face it, ei ne kaikkea kuitenkaan syö. Minä opin syömään sieniä, parsakaalia ja muita höyrytettyjä tai keitettyjä kasviksia, oliiveja ja sinihomejuustoa ihan vasta viimeisen viidesta kymmeneen vuoden aikana. En voi vaatia lapsiltanikaan muuta kuin sen, että maistavat avoimin mielin.
Lapsista puheenollen, olen yrittänyt tietoisesti välttää sitä, että käskisin lasten syödä lautasen tyhjäksi. Meillä riittää, että on masu täynnä. Toisina päivinä vaikuttaa siltä, että se masu täyttyy nopeammin ja varsinkin Klla tuntuu helposti jäävän proteiinit lautaselle. Niiden kanssa välillä käydäänkin vähän vääntöä; ”syöt kaksi palaa kanaa ja sitten saat nousta pöydästä”. Onni tietenkin on, että meillä ei mitään suurempia syömisvääntöjä ole koskaan ollut. Herkut meillä syödään herkkupäivänä lauantaisin ja tämä sääntö koskee myös mehuja ja popcorneja ja keksejä. Meillä ei myöskään ole tapana syödä jälkiruokaa – edes mitään terveellistä. Nyt kesällä on tullut maisteltua kaikenlaisia marjoja, vadelmia, mustikoita ja mansikoita ja ollaankin todettu, että ne onkin parempia kuin mikään karkki, monella tapaa. Iso plussa muuten oli se, että Särkänniemessä oli marjamyyntiä ja siellä oli myynnissä myös (suolaiseen 6 euron rasiahintaan) sekoitusrasioita, joissa oli (pensas)mustikoita, mansikoita ja (puutarha)vadelmia. Särkkiksessä ei ostettu lainkaan hattaraa!
Olen laitellut taas muutaman työhakemuksen ja viime viikolla minulle soitettiin haastatteluun yhteen työpaikkaan, jota olen hakenut jo helmikuussa. Vähän pitkä hakuaika, mutta toisaalta tuosta tehtävästä tuli kyllä aika pian tieto, että paikan haku on jäissä, koska ensin pitää rekrytoida rekrytoiva johtaja ko. yritykseen. No oli miten oli, tiistaina sitten menen haastatteluun taas. Ehkäpä käytän tuota edellisen postauksen esimerkkiä. Minussa kun ei muita heikkouksia ole. Itsekurin puute ruuan suhteen kun ei mitenkään liity siihen miten suoriudun työstäni. Tiedän olevani monella tavalla reippaampi ja aikaansaavampi kuin moni hoikka ja hyväkuntoinen kollegani. Ehkä olen joku freak of nature, kun elopainoni ei ole koskaan hidastanut työntekoani ja olen varmasti ollut paljon vähemmän töissä kuin normaalipainoiset työkaverini. Tämä liittyy (varmasti myös ylipainooni) tunnollisuuteeni ja siihen, että haluan suoriutua hyvin – mielellään tietenkin kiitettävästi töistäni.
Olimme viikon lopun (ei siis viikonloppua vaan ke-pe) lasten kanssa mökkeilemässä minun sukulaisteni kanssa Urjalassa ja en ole vieläkään saanut hoidettua kouluun liittyviä paperiasioita. Kelalta tuli jo tiedote siitä, että voisin hakea opintotukea… Voi ei kun minä en sitä haluaisi, kiitos vain. Maanantaina alkaa lasten päivähoito, joten heti silloin ajattelin ottaa paperit kainaloon ja ajella ensin koululle ja sitten työkkäriin. Voi kuinka odotankaan taas työkkärissä asiointia. Kyllä minä jo ansaitsisin työpaikankin… Eikö?
Projekti: Minä. 